Koiranäyttelyt

"Meerän Fifi sai helsinkikooveestä erin ja ässaan ja sit se oli peeuu kakone ja roppijunnu. Sit me odoteltii kaatosatees viitee asti ryhmägehii ja bisjunnuu ja siel esiarvostelus se serbialaine hulabula tykkäs Fifist mut ei me sit kuitenkaa sijotuttu, kuitenki naamatuomari. Katteli vaan sen sitsuuesittäjän pepaa."

Koiranäyttelyt on siis niitä siellätäällä järjestettäviä hullujenhuonemiittejä, joihin seonneet ihmiset ajavat tuntikausia ja joista he maksavat itsensä kipeäksi vaan hakeakseen kehästä sen hassun narunpätkän ja paperilapun. Hyvällä tuurilla kehästä voi saada joulukuusenkoristeita.

Nämä hullut voi kevyesti jakaa kategorioihin:
"tulin ku kasvattaja käski"-ihmiset käyvät näyttelyssä sen yhden ainoan kerran kasvattajan painostuksesta. He pälyilevät hermostuneesti ympärilleen ja pelkäävät, että se näyttelypöpi työkaveri pamahtaa jostain nurkan takaa pelottelemaan. Tuomarille todetaan että "sori först shou". Kun arvostelupaperi saadaan käteen, vedetään pitkään henkeä ja juostaan autolle.
"harrastelijat" tunnistaa ihan siisteistä vaatteista jo jonkin verran tutuksi tulleesta kehäilystä. He kiertävät lähinäyttelyitä, koska se on mukavaa ja he haluavat tavata muita harrastelijoita.
"treenaajat" on pääosin niitä, jotka hakee valioitumisiin vaadittavaa pakkohoota. Treenaajia hengaa useiten laumoittain näyttelyn tupakkapaikalla.
"mehtäkoeraimmese" kiertää kehää fleksin ja valjaiden kanssa ja komentaa koiraa leveällä savon murteella olemmaa hiliaa. Heillä on usein tosi hauskaa kehän laidalla, kilpailemassa siitä, kuka on kalastanut isoimman hirven.
"aktiivikennel" porhaltaa paikalle kennelin logolla varustetun asuntoauton tai pakun kanssa, Kasvari on must ja kaikilla on samanlainen bleiseri ja numerolapunpidike. Jokainen kuvio on treenattu ajan kanssa ja tunteella.
"junnuhändleri" kulkee paikalle äiskä ja iskä vanavedessään. JH:n tehdessä ostoksia myyntikojuissa, vanhemmat roudaa vuosien tarpeen edestä tavaraa kehän laidalle. Junnuhändleri saa koiransa laitettuna kehän laidalle. Tyyliin kuuluu norsunjollain oleva naama, mutta kehässä hymyillään ku Naantalin aurinko :)
"himonäyttäjät" juoksee jokaisessa kehässä pää kolmantena jalkana. Näyttelykoirapisteitä haalitaan kuin vettä elämän lähteestä. Jokainen ansaittu ruusuke ja nauha on RIPUSTETTAVA häkkiin tai teltanpieleen. Tällaiselle ihmiselle ei kannata kertoa mielipiteitä, sillä ne on automaattisesti väärin.
"epätoivoiset" ovat luovuttaneet jo Suomen näyttelyiden suhteen. Matka suuntautuu siis Baltian maiden pikkukansallisiin, sertien ja sasippien toivossa ja niitä hehkutetaan feispuukissa niin paljon ettei mitään rajaa.

No mitä siellä näyttelyssä sit tapahtuu?

Siinäpä oiva kysymys. Näyttelyyn valmistautuminen alkaa jo hyvissä ajoin edellisenä iltana. Rodusta riippuen turkinlaitto seuraavan päivän koitokseen kestää minuutista neljään tuntiin. Kaikki enemmän ja vähemmän tarpeelliset tilbähöörit sullotaan laukkuihin ja reppuihin ja oma naama rasvataan kaapin kalleimmalla prinsessatökötillä, et varmasti näytetään hyvälle. Ajoissa nukkumaan meneminen on must, joten pää painetaan tyynyyn kolmelta aamuyöstä.
Seuraavana aamuna stressi iskee, tulikohan kaikki tärkeät laput pakattua, entä onhan repussa ainakin 8 hihnavaihtoehtoa sen mukaan, millainen päivä Mustilla just tänään sattuu olemaan. Kamat roudataan paineissa autoon ja matkanteko voi alkaa.
Kun navigaattorille aikansa kirottuaan näyttelyihminen kääntää keulansa määränpäätä kohti, alkaa todennäköisesti toiveajattelu siitä, miten päivän päätteeksi näyttelypaikalta porhalletaan kotiin se PEST IN SOU-ruusuke kädessä <3
Näyttelypaikalle saapuminen on oma taiteenlajinsa. Jokainen hoitaa tavaroiden roudaamisen tavallaan, on monenmoista kärryä ja vekotinta. Kun oma paikka kehän lähistöltä on löytynyt, on aika huokaista ja onnitella itseään.
Kun oman suorituksen aika lähestyy, alkaa sydän pamppailla. Pissattaa ja ahdistaa. Mut onhan se loppuviimeks worth it.
Kehään selviytymisen jälkeen alkaa se pelätyin osuus, itse esiintyminen. Seisotus ja kaikki ympäri ja yksilöarvostelut. Kun oman vuoron jälkeen kehätoimitsija nostaa iloisen värisen lapukkeen ylös, kipuaa hymy tosikonkin huulille, Jos oikean värinen läpyskä ei nousekaan, pääsee pettymys valloilleen. Monet kiroaa koiran ja tuomarin, mä ite nauran.
Sit jos ei menny ihan putkeen, ajetaan kotiin ja manataan tuomarin huonoja silmälaseja,
Mut olihan se ihan kivaa. Se oli sen arvosta :)

Muistakaahan kaikki, näyttelyt ei ole totisia. Jokainen arvostelu on just sen tuomarin mielipide juuri kyseisestä koirasta juuri kyseisenä päivänä. Hatunnosto niille, jotka jaksaa vieläkin ottaa vakavasti tuloksensa. Mun mielestä oma koira on aina paras, ihan sama saako se tyydyttävän vai erinomaisen <3
Kiitos näyttelyseuralle kautta aikain, te ootte tehnyt tästä hommasta vähän vähemmän järjetöntä <3

Koira kuplamuovissa

Olen viimeaikoina saanut kuulla eri tahoilta, että mä pidän mun koiria kuplamuovissa, jolla tarkoitetaan, että mä ylisuojelen niitä kukkismaisesti. Mä en koe olevani kukkis.

"Miksi ihmisten pitää tulla nillittään tänne, ei se mettäkään mitään tasasta oo ja siellä on kuoppia ties mitä muuta ja koira nauttii tosta! Miks pitää aina tulla aukoo päätä. Käärikää ne omat koiranne kuplamuoviin ja antakaa muiden tehdä, mitä tekee."

Tollaisen kommentin mä sain, kun kommentoin facebookin surullisenkuuluisassa Koirat-ryhmässä olevaan videopostaukseen, jossa nuori tyttö hypytti ajokoiraa hulavanteen läpi reilun metrin korkeudessa. Video oli kuvattu koiratarhassa, jossa oli muita koiria, epätasainen maaperä ja ikävännäköinen routakuoppa noin 30 sentin päässä suorituspaikasta. Video oli ikävää katsottavaa ja kommentoin siihen, ettei ihan fiksulta vaikuta touhu. Videon kommenteissa porukka kehuskeli, miten omat murret ja fifit hyppii 140-senttisiä esteitä tosta noin vaan! Kuvissa koirat tosiaan hyppivät tiilikivetyksellä niitä kotitekoisia, puoltoistametrisiä kasaanpatuolinpäälleparikeppiäjotkalöysinmetsästä-esteitä.

Mä en halua nillittää, mä en myöskään halua kukkismainetta ihmisten silmissä, mutta vielä vähemmän mä haluan, että porukka rikkoo koiriaan tietämättömyytensä takia.

Metsäkommenttiin oma mielipide on se, että metsässä koira juoksee vapaasti, niin paljon kuin tykkää tai niin vähän kuin tykkää. Se voi valita tasaisen reitin tai hyppiä puunrunkojen yli, avainasia kuitenkin on se, että se on vapaana ja menee oman nuppinsa mukaan. Metsässä pohja on myös usein pehmeämpää ja tassuystävällisempää, kuin edellä mainitut tiiliskivet ja tarhan pohjat. Kun koiraa hypytetään, ihminen valitsee koiran puolesta, missä se tapahtuu. Koira hyppää usein läheltä sitä hulavannetsydeemiä tai tee-se-itse-esteviritelmää, koska se ei saa tilaa ottaa vauhtia. Hypyn kaaresta tulee jyrkkä ja se laskeutuu ikävästi. Videon koira hyppäsi juuri näin. Hypätessään se tuijotti omistajan kädessä olevaa namia, eikä sitä, mikä edessä odotti. Vapaana juostessaan koira itse mitoittaa hyppynsä sopiviksi.

Asia on totta kai eri, kun hypyttäminen tehdään osaavasti harrastusten merkeissä, sopivilla varusteilla ja turvallisessa ympäristössä!

Kuplamuoviasiaan, mä naurahdin hiljaa kun kuulin, että pidän koirat kuplamuovissa. Niin kovasti pieni, alle 9-viikkoinen Nova kompasteli muoveihinsa tänään parkkipaikalla, eläinlääkärissä, kaupassa ja yläasteella!

Mutta jos terve järki ja koiran fysiikan kunnioittaminen ja sen rajojen tietäminen on kuplamuovielätystä, mä mielellään ostan säästöpakkauksen paukkumovia ja kiedon kaikki tulevatkin neliraajaiset siihen. Mieluummin mä otan sen terveluustoisen ja pitkään terveen koiran, kuin ne peukutukset facebookissa.

Tämän asian tiimoilta ei sen enempää, adios!

Pentuja ja rallittelua

Me ollaan siis nyt starttailtu ihan kunnolla rally-tokon parissa! Treenaillaan tosiaan joka maanantai ilta kuudesta puoli kahdeksaan aivan huikeassa ryhmässä. Tää kurssi on kyllä hämmentänyt mua itteäni siinä, miten hyvin ja toimivasti kolmekin koiraa voi treenailla omia juttujaan hallissa muita häiritsemättä! 

Jedin poismenon jälkeen agility on jäänyt kokonaan, mutta nyt jo muistojen hälvetessä alkaa tulla paloa niillekin kentille, voi apua! Pojan kuolemasta on nyt, kun tätä kirjoitan, kulunut kolme kuukautta ja nyt alkaa helpottaa. Enää en edes aina muista, miltä herra stabyhoun näyttikään, millaista sen kanssa oli työskennellä, toisaalta ihan hyvä niin.

Tuan kanssa pentuja moikkaamassa c) Kati!

Lukan pennuista Vilkas, Coastal Stars Edgy Sirius siis, muuttaa meille! Nimeksi pennulle on valittu Nova ja pieni tuleekin jo maanantaina kotiin <3 odotuksen määrää <3 kaikille muillekin pennuille on löydetty aivan mahtavat perheet. Innolla odotellaan, mitä Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä kuoriutuu, toivottavasti ainakin toimivia, helppoja koti- ja harrastuskoiria! Aivan mahtavaa on, että yksi pienistä pääsee jopa pelastushaun Häly-ryhmään, mikäli kaikki sujuu odotetusti! Vau!

 

Nova <3 vau, mikä poika! c) Kati

Meillehän on nyt tulossa Liettuan reissua. Katin Tyyne-junnu lähtee meidän matkaan Liettuan puolelle, peukut pystyyn, että kaikki sujuu hyvin ja kotiin tullaan parin uuden tittelin kanssa. 

Ei tässä muuta sitten.

Pentu-uutisia

Ainakin osa Lukan ja Yolan pennuista on tänään availlut silmiään! Pennut ovat tähän asti voineet oikein hyvin ja persoonallisuuksiakin on näemmä tullut esiin! Painot on tuplaantunut ja pennuista on tullut oikein touhukasta sakkia, meno on oikeen kova joka suuntaan :) Lukan kanssa on pidetty yllä tavallista arkirutiinia, ei juurikaan treenailtu mitään pillin lisäksi.
Taas yksi turha ja ideaton informaatiopostaus, lopuksi pari kuvaa tämän päivän metsälenkiltä :)

Puppies!

Kuva: Sanna Katariina Kailanto

3(x-16)+8=2(6-x)-... PING

"Elli, laita se puhelin pois nyt heti."

Puhelin menee taskuun, mutta lopputunnin olen pieni päivänsäde.
Mä sain kesken matikantunnin tietää, että Lukan ja Yolan ensimmäinen pentu on syntynyt, potra 376 grammainen herrasmies. Siinä ei hymy ottanut hyytyäkseen loppupäivänä, kun pentuja tupsahteli maailmaan pitkin koulupäivää! Lopputuloksena seitsemän veljestä, joilla on kaikilla yksi sisko! Pennut ja äiti voivat nyt hyvin. Pennut ovat isokokoisia, päälle 350 g taisivat olla jokainen <3

Tämä oli vain pikkuilmoitus, jännityksellä seuraamme pentujen kasvua!

Viime vuosi

Oli tapahtumien aikaa meidän laumalle! Kävelläänpä nopeasti tän vuoden läpi, mitä on tapahtunut millonkin!

Tammikuu

Tammikuu oli aika rauhallinen kuukausi meille, oltiin vaan ja treenailtiin hiukkasen jotain siellä-täällä. Koirat hierottiin ja käytiin Turku KV:ssa tuloksin Luka ROP ja Yedi PU2. 19 päivä Luka täytti 4 vuotta. Yedi voi hyvin eikä sillä ollut yhtään kohtausta. Ei kai siitä sen enempää voi turista.

Helmikuu

Helmikuussa aloitin blogin ja muutenkin aktivoiduin koira-asioissa. Jatkettiin agitreeniä joka torstai Porin hallilla meidän superkivassa ryhmässä ja edistyttiinkin tosi mukavasti talven mittaan! 13 päivä lähdettiin Tallinnaan ja seuraavana päivänä kehäiltiin Tallinn Winter Cupissa, joka taisi päättyä Yedin roppiin ja Lukan PU2-sijoitukseen. Heti 15 päivä kiirehdittiin Panelian hallille mätsäriin, jossa Luka ylettyi sijalle PUN2 ja Yedi SIN1, BIS2! Kisasin myös junnuissa Peppi-kleinin kanssa, taidettiin yltää sijalle JH3! 27 päivä me käännettiin nokka kohti kaunista Valkovenäjän pääkaupunki Minskiä, jossa molemmille pojille vuoropäivinä ROP-tulos ja valioruusukkeet.

Maaliskuu

Maaliskuussa ahkeroitiin treenipuolella ihan tosissaan, kerran viikossa ohjatusti TOKOa ja agilitya molempia! Kotiuduttiin Minskin reissulta ja treenailtiin satunnaisesti jotain joskus muutoinkin. Jedi täytti 2v 20 päivä ja Turku KV uusi itsensä 29! Meille ei Turusta menestystä tullut kummassakaan kehässä lauantaina. Sunnuntaina vein kehään kennel Hapsutassun ihania cavaliereja, mukavasti meni! Meidän pojat pääsi myös mannekiineiksi Erja Nummen tuomarikoulutukseen! 

Huhtikuu

Huhtikuussa meidän pojat teki visiitin Ruotsin koiramessuille, Tukholmaan, kilpailemaan Ruotsin voittaja-tittelistä. Matkustettiin omalla autolla ja laivalla Tukholmaan ja osallistuttiin kehään tuloksin PU2 ja PU3! Oltiin tyytyväisiä tuloksiin, shoppailtiin ja lähdettiin kotiin! 11 päivä Huhtikuuta oli Vaasa KV, jossa Luka voitti kirkkaasti ja esiintyi erityisen kivasti ryhmässä! Vaasasta lähdettiin heti Tallinnaan, josta Luka taasen vei voiton kotiin. 25 päivä oli mätsäri Kaarinassa, Yedi SIN2! Seuraavana päivänä möllitokoiltiin, molemmat koirat mukavalla vireellä.

Toukokuu

Toukokuun alku oli meille tosi rauhallista aikaa, me ei tehty mitään erikoista, mitä nyt treenailtiin satunnaisesti jos jaksettiin. Kuun ensimmäinen tapahtuma oli Rauma KR, jossa me oltiin myös töissä. Luka oli Raumalla ROP ja taisi päästä jatkoon ryhmässä. Seuraavana viikonloppuna käytiin asuntoautolla tuulisessa ja hyytävässä Helsingissä, tuloksena ROP Erja Nummelta! Helsingistä kärryteltiin Haminaan, jossa Yedi rodun lisäksi voitti koko 7-ryhmän!

Kesäkuu

Kesäkuussa me lähdettiin Lukan ja Bella-cavalierin kanssa Venäjänmaalle ihan mahtavien ihmisten kera! Bussimatka oli superpitkä, mutta koirat jaksoi aivan uskomattoman hyvin matkustaa. Venäjän näyttelypaikalla oli muuten aivan järjettömän kuumaa! Koirille saatiin mitä haluttiin ja molemmat valioituivat. Venäjältä meikäläinen lähti viivasuoraan kennelliiton suurleirille, joka oli ehdottomasti yksi kesän kohokohdista!

Heinäkuu

Heinäkuun isoin juttu taisi olla jo mainittu kennelliton suurleiri, jossa mä tutustuin aivan älyttömän mahtaviin nuoriin! Yövyttiin huippuporukalla meidän mökkisessä, treenattiin ja rakastettiin elämää ihan koko kesän edestä. Heinäkuussa oli lisäksi toki Oulun kaksipäiväinen KV-näyttely sekä Helsinki KV.

Elokuu

Elokuu alkoi Porin KV-näyttelyllä. Me treenailtiin elokuussa kiitettävästi TOKOa! 9 päivä kipaistiin Turku KR-näyttelyssä. 15 päivä käytiin Siirin kanssa tubeconissa, mahtava tapahtuma muuten.  Kuukauden loppupuolella kisattiin Baltic Winnerissä, josta lähdettiin ruusukkeet kädessä kotiin, jos oikein muistelen. Yleisesti ottaen meno rauhoittui Elokuussa kiitettävästi.

Syyskuu

Syyskuu oli myös melkoisen chilli kuukausi, 3 ja 4 päivä taisivat olla mun näytteelyuran kohokohtia, oli nimittäin Euroopan voittaja-näyttely ja stabierkkari Norjassa! Erkkarissa Luka sijoittui toiseksi paras uros-kilpailussa! Yedi taisi saada luokkasijoituksen valioissa. Euroopan voittajassa Luka huikeasti yli 60 koirasta PU1 ja ROP! Yedi sijoittui taas valioluokassa, olisko ollut kolmanneksi. Tokoiltiin kans melko aktiivisesti läpi syyskuun.

Lokakuu

Lokakuussa ei tapahtunut melkein mitään. Me tokoiltiin entiseen malliin ja eleltiin ilman yhtään tapahtumia.

Marraskuu

Marraskuussa treenailtiin jonkin verran tokoa ja agia sisätiloissa. 13 päivä Yedi pääsi Tassumaja-koirahoitolaan ja Yolan astutus tapahtui 13-15 päivä. Tätä seuraavalla viikolla oli Jyväskylä KV, jossa Tua vei Yedin hienosti ROPiksi kehässä <3 Yedille Jyväskylän ryhmäkehä jäi viimeiseksi koiranäyttelykehäksi, mutta se veti siellä homman vimpan päälle loppuun <3

Joulukuu

Yedi menehtyi Joulukuun ensimmäisenä päivänä. Me otettiin asiat rauhallisesti siitä eteenpäin, ei ollut mitään hinkua treenaamaan ja repimään auki menetyksestä johtuneita haavoja. Käytiin kertaalleen hallilla reenaamassa. 13 päivä oli Yolan ultra josta paljastui, että pentuja voidaan odottaa ainakin 6! :)

Tässä oli meidän vuosi pähkinänkuoressa! Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana värittämässä jokaista kuukautta!

Iloisempia uutisia

Meidän Lukasta on siis tulossa isä. Marraskuun puolen välin tienoilla Luka tapasi Yolan (Frisian Gem Donias Dette). Koirat tulivat välittömästi toimeen ilman turhia kinoja. Oltiin ensimmäinen päivä meillä ja vain katseltiin mitä touhusta tulee, no eihän siitä paljon mitään tullutkaan. Merkkien mukaan Luka oli Yolan astunut pariin otteeseen piilossa ihmisiltä, takkahuoneessa, mutta tieto ei luonnollisesti ollut varmaa.

Yolan ultra oli 13. Joulukuuta. Ultrassa näkyi ainakin 6 pentusta. Pentuja Coastal Stars-kenneliin odotetaan Tammikuun puolen välin paikkeilla. Hyvällä tuurilla meidänkin laumaan saadaan lisä tästä pentueesta, niin lähtee taas koiraharrastus rullaamaan entiseen malliinsa eteenpäin.

It's time to let you know

I miss you, miss you so bad

I don't forget you, it's so sad

I hope you can hear me

I remember it clearly

The day you slipped away

Was the day I found it won't be the same

Ne, jotka eivät ole meikäläisen FB-kavereita, eivät varmaankaan ole huomanneet, että meidän Yedi, Dobbie, Putin, on vaihtanut maisemia sateenkaarisillan toiselle puolelle 1. Joulukuuta 2015. Kuolema johtui pitkittyneestä epilepsiakohtauksesta.

Olin siis tavallisesti iltalenkillä Yedin kanssa, en huomannut koirassa mitään poikkeavaa lenkin aikana, se haisteli, teki asioitaan ja vilkuili minua jonkin verran. En kuitenkaan kiinnittänyt viimeiseksi mainittuun mitään huomiota, Yedi kuitenkin normaalisti kuikuilee mua jonkin verran. Oltiin parinsadan metrin päässä kotoa kun se kaatui maahan sätkipotkimaan. Tiesin, että kyseessä on kohtaus ja menin koiran viereen rauhoittelemaan tilannetta ja varmistamaan, ettei toinen satuta itseään. Kohtaus ei kuitenkaan mennyt ohi, vaan päädyin kantamaan kouristelevaa koiraa sylissäni kotia päin. Iso plussa ihmiskunnalle, kaksi autoilijaa pysähtyi kysymään, saanko tilanteen hallintaan ja tarvitsenko kyytiä kotiin.

I didn't get around to kiss you

Goodbye on the head

I wish that I could see you again

I know that I can't

I hope you can hear me

'Cause I remember it clearly

The day you slipped away

Was the day I found it won't be the same

Kannettuani koiran kotiin ja saatuani lääkettä sen elimistöön, kohtaus oli kestänyt jo reilut 20 minuuttia. Jedi kannettiin suihkutilaan ja odoteltiin, josko kohtaus loppuisi. Suihkussa kohtaus jatkui ja paikalle kutsuttiin eläinlääkäri, joka sanoi saapuvansa 45 minuutin sisällä. Rauhoitettiin siinä sitten tilannetta, kohtauksen ollessa koko ajan päällä

Koiran keho kuitenkin kohtauksen aikana, vaikka vahva olikin, väsyi ja Yedin sydän pysähtyi kello 20.04 illalla, mun sylissä <3 eläinlääkäri saapui liian myöhään. Seuraavana päivänä ruumis toimitettiin eläinlääkärille tuhkattavaksi ja sen seuraksi valittiin kaunis 'sininen uni'-uurna. Lepää rauhassa Yedi <3