lauantai 4. huhtikuuta 2015

Ruotsin voittaja -15!

Torstaina me lähdettiin kohti länsinaapuria koirien kera, kamppeet oli pakattu jo edeltävänä päivänä ja koirat pistetty näyttelykuntoon sitä edeltävänä. Meidän lähtö oli iltalähtö ja oltiin terminaalissa abouttirallaa viiden-kuuden aikaan. Heti siitä kusettamaan koirat kannelle ja kauppaan ostamaan suklaata. Paljon suklaata. Ja pääsiäismunia. Loppumatka me nukuttiin.


Tukholmassa oltiin kello 7.00, jolloinka lähdettiin ajamaan Kista messan-näyttelypaikalle. Jonoteltiin halliin ja pystytettiin leiri meidän kehän, 20, laidalle. Kävin itse vaihtamassa vaatteet ja sitten alkoi odottelu. Lähelle leiriytyi 4 seisojarodun suomalaisia harrastajia, joten aika ei tullut pitkäksi :D meidän suomalaisleiristä kehässä kävi 2 auvergnenseisojaa, 2 bourbonnaisinseisojaa, 1 hollanninpeltopyykoira ja yksi vieläkin harvinaisempi rotu, kaikki hienoin tuloksin! 


Meidän kehäilyvuoro koitti vihdoin, toiseksi viimeisenä rotuna. Stabyja oli 16, joista meidän koirat oli AVK1/3 ja VAK1/2! Hienolla esiintymisellä molemmilta. Toisinku multa. Tyylinäytteitä alla. ÄLKÄÄ TEHKÖ NÄIN!


 Voitko sää pitää tätä mun lihapullaa hetkisen? Vai haluutko ihan omaksi?


Älä juo redbullia ennen kehää. Se antaa siivet.


PU-kehään luotin Yedin entisen junnuhandlerin käsiin ja pieni tirppaili vallan mainiosti! Lopullisiksi sijoiksi Lukalle PU2 ja Yedille PU3 <3 


Onnittelut vielä ROP- ja VSP-koirille! Näyttely ei kuitenkaan ole näyttely ilman shoppailua, kruunuja jäi käyttämättä 210, joilla mä shoppailin koirille nameja, lelun ja hihnat!


 Orijen sen olla pitää! Ilmakuivattuja nameja, makuina biisonia, alkuperäistä ja tundraa. Maistuu koirille, on kevyttä, ei haise tai sotke ja saa helposti pienemmäksi. Aivan mahtavaa!



Noutajaremmit, joita tuo stapi koittaa kovasti mainostaa. Mukavat käteen ja ihanan väriset, pinkki jedille ja vihreä Lukalle.


Raatolelu, koiraa ei huvittanu olla enää kuvattavana ku olis halunnu leikkiä 3: 

Kivat huonolaatuset ja vinot sisäkuvat, mut kaikella rakkaudella otetut! Seuraavana matkakohteena Vaasa KV ja Tallinna KV. See ya!

2 kommenttia:

  1. Oliks miten erilainen myyntivalikoima verrattuna Suomen isoihin näyttelyihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman tyyppistä tavaraa ja suunnilleen samoissa määrin. Hinnat oli ainakin omasta mielestä selkeesti edullisempi, meidän noutajaremmit 4€/kpl :)

      Poista