Alkuperämaa: Hollanti
Tuulimyllyjen maasta, tulppaanien, lehmien ja friisiläishevosten keskeltä on tämäkin rotu saanut alkunsa. Samalta alueelta ovat kotoisin myös hollanninpeltopyykoira ja kooikerhondje.
YLEISVAIKUTELMA: Vaatimaton, vankkarakenteinen ja pitkäkarvainen seisoja. Korkeuttaan pitempi, ei liian raskas- eikä liian kevytrakenteinen. Nahka on
tiiviisti pinnanmyötäinen: ei löysää kaulanahkaa ja huulet eivät saa olla liian riippuvat.
Tämä kuvaus pitää usein paikkansa useimmissa stabyissa. Se, mitä itse jään usein kuitenkin kaipaamaan, on vaatimattomuus. Stabyt ovat nykyään pääosin melko näyttäviä koiria, joista jää uupumaan se jokin. Vaatimaton ja lempeä ilme puuttuu myös usean stabyn päästä, vaikka se on yksi rodun tuntomerkeistä!
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Isäntäväkeensä kiintynyt, pehmeä ja lempeä seuralainen. Älykäs, tottelevainen, helposti koulutettava ja vapautunut, hyvä vahtikoira.
Ei äkäinen eikä näykkivä.
Niin. Stabyhoun on äärimmäisen kiintynyt isäntäväkeensä, yleisesti ottaen yhden ihmisen koira, joka on mukana kaikessa arjen tekemisessä ja menemisessä. Se pitää paikkansa. Pehmeä ja lempeä rotu on ehdottomasti kyseessä, ne ovat sopivissa määrin hyviä ominaisuuksia, joita jokaiselta perhekoiralta vaaditaan. Staby on myös äärimmäisen älykäs ja helposti koulutettava, tottelevaisesta en mene sanomaan mitään, koulutuskysymys. Vapautunut, en käyttäisi tätä sanaa kuvaamaan nykypäivän stabyhounia. Rodulla on ongelmia hermorakenteen kanssa, ja niiden ongelmien kanssa painiva koira ei ole vapautunut. Vahtiviettiä on jonkin verran, mutta vahtikoiraksi en osaisi kuvitella stabyhounia. Äkäisyyttä, tai ylenpalttista näykkimistä en ole rodussa huomannut.
PÄÄ: Kuiva, sopusuhtainen runkoon nähden, vaikuttaa pikemminkin pitkänomaiselta kuin leveältä. Kallo- ja kuono-osa ovat yhtä pitkät.
Omat koirat menee aika hyvin näihin raameihin, mutta stabyhounien päissä on valtavaa hajontaa. Löytyy pyöreää kalloa, leveää päätä, lyhyttä kuonoa ja liian pitkää kuonoa. Lukan pärstävärkkiä voisi jopa kutsua ihanteeksi, se alla. Kuten mainittu, ilmeen pitää olla lempeä, tai päätä ei stabyn pääksi tunnista. Pää on myös suurimmalta osin musta, kovin suuret valkoiset merkit ovat virhe.
KALLO-OSA: Hieman kaareva; ei kapea, mutta ei saa koskaan vaikuttaa leveältä. Kallo liittyy poskiin hieman kaartuen.
OTSAPENGER: Vähäinen.
KIRSU: Perusväriltään mustilla koirilla kirsu on musta, ruskeilla ja oransseilla ruskea. Kirsu on hyvin kehittynyt, ei halkinainen; sieraimet ovat avoimet.
KUONO-OSA: Voimakas ja kirsua kohti kapeneva, ei kuitenkaan suippo. Sivulta katsottuna kuononselkä on suora, ei kupera eikä kovera. Kuono on leveä ja sieraimet avoimet.
HUULET: Tiiviit, eivät riippuvat.
HAMPAAT / PURENTA: Vahvat hampaat. Leikkaava purenta.
POSKET: Eivät voimakkaasti kehittyneet.
SILMÄT: Keskikokoiset ja pyöreät; silmäluomet ovat tiiviit, sidekalvo ja vilkkuluomi eivät ole näkyvissä. Silmät eivät ole ulkonevat eivätkä syvällä sijaitsevat.
Perusväriltään mustilla koirilla silmät ovat tummanruskeat, ruskeilla ja oransseilla ruskeat. Petolinnun silmät ovat virhe.
Vaaleita silmiä näkee paljon. Silmien tulee olla perusväriltään tummat, vaaleat haittaavat yleisvaikutelmaa kovasti.
KORVAT: Melko alas kiinnittyneet; korvarusto ei ole voimakkaasti kehittynyt ja korva riippuu tiiviisti päänmyötäisesti kiertymättä. Voimakkaasti kehittyneet korvarustot, jolloin taite ei ole aivan korvan tyvessä ja korvat eivät siten ole täysin päänmyötäiset, ovat virhe. Korvat ovat kohtuullisen pitkät ja muurauslastan muotoiset. Korvien hapsutus on rodulle tyypillinen, hapsut ovat pitkät korvan tyvessä ja lyhenevät kärkeä kohti; korvan alin kolmannes on lyhytkarvainen. Pitkän karvan tulee olla suoraa; hieman aaltoileva sallitaan, kihara karva on virhe.
Korviakin on yhtä moneen lähtöön, kuin koiria. On suuria korvia, pieniä korvia, pitkiä korvia, paksuja korvia, pitkäkarvaisia korvia, lyhytkarvaisia korvia, ylös- ja alasasettuneita korvia jne. Stabyilla näkee usein ylöskiinnittynyttä korvaa, joka pilaa sekin yleisvaikutelmaa ja joissain määrin ilmettäkin. Itse tykkään enemmän Yedin, kuin Lukan korvista, koska ne ovat hieman suuremmat ja omaan silmään miellyttävämmin asettuneet.
KAULA: Lyhyt ja pyöreä, liittyy ylälinjaan hyvin tylpässä kulmassa, joten pään asento on useimmiten matala. Niska on hieman kaareva. Ei löysää leuanalus- eikä kaulanahkaa.
Nykyään näkee kovin pystypäisiä stabyja, joista oma Yedi on esimerkki. On myös kuikelokaulaisia ja kaulattomia, kuten joka rodussa.
RUNKO: Voimakas. Kylkiluut ovat selvästi kaareutuneet ja takimmaisetkin hyvin kehittyneet.
SELKÄ: Suora ja melko pitkä.
"Melko pitkä" on niin monella tapaa tulkittava ilmaus. Suomessa näkee hurjan pitkäselkäisiä koiria, jotka ei ole omaan makuun sitten ollenkaan, joku saattaa toki tykätä. Itse katsoisin mielelläni Suomen stabykantaa lyhytselkäisempänä, en kuitenkaan neliömäisenä. Omat menee taas niissä pituuksissa rungoltaan, joista pidän.
LANNE: Voimakas.
LANTIO: Vain hieman viisto.
RINTAKEHÄ: Edestä katsottuna melko leveä, syvyyttään leveämpi, joten eturaajat ovat melko kaukana toisistaan. Rintakehän alaosa on pyöristynyt, ei kuitenkaan laivan pohjan tavoin, eikä se ulotu kyynärpäiden alapuolelle.
Hupsista, stabyt ovat usein todella kapeita edestä. Stabyn pikkumünsterista rakenteellisesti erottava piirrehän on rintakehä, jonka tulee münsterinseisojalla olla kohtalaisen kapea.
ALALINJA JA VATSA: Vatsaviiva on vain hieman kohoava.
HÄNTÄ: Pitkä, kintereisiin ulottuva. Ei korkealle kiinnittynyt; asennoltaan riippuva, viimeinen kolmannes on hieman ylöspäin kaartunut. Koiran liikkuessa häntä kohoaa, mutta ei saa kiertyä. Hännän karvapeite on joka puolelta kärkeen asti pitkä, ei kihara eikä laineikas, ei hapsuinen vaan tuuhea.
Noniin, kaksi Yedin isointa virhettä peräkkäin. Alalinjahan junnulla on todella kohoava, josta kuitenkin itse tykkään. Hännänkantovirhe on todennäköisesti jonkinasteisena jokaisella suomalaisella stabylla, eikä siitä erityisesti rokotetakaan.
RAAJAT
ETURAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat suorat.
LAVAT: Tiiviisti rintakehän myötäiset. Lapaluut ovat taakse sijoittuneet ja hyvin kulmautuneet.
KYYNÄRVARRET: Voimakkaat ja suorat.
RANTEET: Eivät painuneet.
KÄPÄLÄT: Varpaat ovat hyvin kehittyneet ja kaartuneet. Käpälät eivät ole nk. kissan- eivätkä jäniksenkäpälät. Päkiät ovat paksut.
TAKARAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat voimakkaat ja hyvin kulmautuneet.
Kulmauksiakin on moneen lähtöön, yleisesti ottaen stabien kulmaukset eivät ole erityisen huonossa jamassa, vaan melko sopusuhtaiset.
KINTEREET: Matalat.
VÄLIJALAT: Lyhyet.
KÄPÄLÄT: Pyöreät. Päkiät ovat hyvin kehittyneet.
KARVAPEITE
KARVA: Kauttaaltaan pitkää ja kiiltävää, ainoastaan lantion kohdalla karva voi olla hieman laineikasta. Pää on lyhytkarvainen. Etu- ja takaraajojen takaosan karva on hyvin kehittynyttä, pikemminkin tuuheaa kuin hapsuista. Jokseenkin kihara karvapeite viittaa risteytyksiin, eikä koiraa, jolla on sellainen karvapeite voida tunnistaa stabyhouniksi.
Turkinhoito on stabyilla kiistelty asia, josta melkein johtuvat kehien erilaiset turkinlaadut. Totta kai koiralla on syntyessään ilmava tai kiinteä karva, mutta senkin saa näyttelyyn suoristettua. Ihanteena on tiivis ja ihonmyötäinen karva, jonka löytää esimerkiksi Yediltä.
VÄRI: Musta, ruskea tai oranssi valkoisin merkein. Pisteet ja/tai pienet pilkut valkoisessa värissä ovat sallitut.
Usein näkee koirilla kokomustaa manttelia, josta en itse henkilökohtaisesti pidä ollenkaan. Oma ihanne on läikikäs, tasapainoisesti värittynyt koira, jolla ei ole yhtään kokomustaa jalkaa. Tykkään myös seisojalle tyypillisestä valkoisesta hännänpäästä.
KOKO
SÄKÄKORKEUS: Ihannesäkäkorkeus uroksilla 53 cm ja nartuilla 50 cm.
Tässä on oikein reippaat poikkeamat, urokset ovat parhaimmillaan 58 cm korkeita ja nartut taas lähelle 47cm. Rotumääritelmää ollaan muuttamassa niin, että uros on hieman matalampi, kuin nykyään, 50-53 cm korkea, mikä on hyvä juttu. Emme halua isomünstereita, emmehän?
VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Tässäpä pikaisesti läpikäytynä stabyhounin rotumääritelmä, kommenttia ja kysymystä saa heittää.
