maanantai 4. tammikuuta 2016

It's time to let you know

I miss you, miss you so bad
I don't forget you, it's so sad

I hope you can hear me
I remember it clearly

The day you slipped away
Was the day I found it won't be the same

Ne, jotka eivät ole meikäläisen FB-kavereita, eivät varmaankaan ole huomanneet, että meidän Yedi, Dobbie, Putin, on vaihtanut maisemia sateenkaarisillan toiselle puolelle 1. Joulukuuta 2015. Kuolema johtui pitkittyneestä epilepsiakohtauksesta.


Olin siis tavallisesti iltalenkillä Yedin kanssa, en huomannut koirassa mitään poikkeavaa lenkin aikana, se haisteli, teki asioitaan ja vilkuili minua jonkin verran. En kuitenkaan kiinnittänyt viimeiseksi mainittuun mitään huomiota, Yedi kuitenkin normaalisti kuikuilee mua jonkin verran. Oltiin parinsadan metrin päässä kotoa kun se kaatui maahan sätkipotkimaan. Tiesin, että kyseessä on kohtaus ja menin koiran viereen rauhoittelemaan tilannetta ja varmistamaan, ettei toinen satuta itseään. Kohtaus ei kuitenkaan mennyt ohi, vaan päädyin kantamaan kouristelevaa koiraa sylissäni kotia päin. Iso plussa ihmiskunnalle, kaksi autoilijaa pysähtyi kysymään, saanko tilanteen hallintaan ja tarvitsenko kyytiä kotiin.


I didn't get around to kiss you
Goodbye on the head
I wish that I could see you again
I know that I can't

I hope you can hear me
'Cause I remember it clearly

The day you slipped away
Was the day I found it won't be the same

Kannettuani koiran kotiin ja saatuani lääkettä sen elimistöön, kohtaus oli kestänyt jo reilut 20 minuuttia. Jedi kannettiin suihkutilaan ja odoteltiin, josko kohtaus loppuisi. Suihkussa kohtaus jatkui ja paikalle kutsuttiin eläinlääkäri, joka sanoi saapuvansa 45 minuutin sisällä. Rauhoitettiin siinä sitten tilannetta, kohtauksen ollessa koko ajan päällä



Koiran keho kuitenkin kohtauksen aikana, vaikka vahva olikin, väsyi ja Yedin sydän pysähtyi kello 20.04 illalla, mun sylissä <3 eläinlääkäri saapui liian myöhään. Seuraavana päivänä ruumis toimitettiin eläinlääkärille tuhkattavaksi ja sen seuraksi valittiin kaunis 'sininen uni'-uurna. Lepää rauhassa Yedi <3

4 kommenttia: